Liity jäseneksi

Täytä lomakkeen kaikki kohdat.

 

Ajankohtaista, Kannanotot

SONK: Huoli opiskelijoiden mielenterveys- ja jaksamisongelmista on yhteispohjoismainen

Pohjoismaiden ja Baltian demarinuorten yhteistyöverkosto FNSU:n kongressi hyväksyi viikonloppuna Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n aloitteesta päätöslauselman, jossa peräänkuulutetaan puuttumista korkeakouluopiskelijoiden työ- ja opiskelukykyä uhkaaviin mielenterveys- ja jaksamisongelmiin.

“Suomessa joka kolmas opiskelija kärsii eriasteisista psyykkisistä ongelmista ja trendi on valitettavasti sen suuntainen, että oireilu lisääntyy. Ongelmaan on puututtava, sillä ongelmien hoitamatta jättäminen johtaa opintojen keskeyttämisiin ja siihen, että työelämään siirtyy jo valmiiksi loppuunpalanut sukupolvi” Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Jääskeläinen kuuluttaa.

Mielenterveysongelmiin liittyvän häpeän hälventämiseksi Demariopiskelijat esittää, että opiskelijoiden mielenterveyspäivää aletaan viettää koko Pohjolassa. Suomessa historian ensimmäinen opiskelijoiden mielenterveyspäivä pidettiin 18.4.2018. Päivän aikana korkeakouluissa järjestetään mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyviä tempauksia ja julkiseen keskusteluun nostetaan positiivisia esimerkkejä siitä, että ongelmien yli voi päästä.

Demariopiskelijat alleviivaa myös, että jaksamisongelmien lisääntymisen syyt ovat institutionaalisia. Pelkkä mielenterveysongelmista puhuminen eivätkä edes toimivat palvelut poista rakenteellisia ongelmia, joista opiskelustressin lisääntyminen johtuu.

“Opiskelijoiden kuormitus on lisääntynyt ainakin kahdesta eri suunnasta. Toimeentuloruuvia on kiristetty entisestään opintotukileikkauksilla ja opinnoissa edistymisen vaatimuksia on tiukennettu. Samaan aikaan koulutuksestakin on leikattu niin, että opintotarjonta on paikoitellen ohutta ja pakollisia kurssejakaan ei järjestetä edes vuosittain”, Jääskeläinen sanoo.

“Isossa kuvassa kyse on siitä miten arvostamme opiskelua ja koulutusta. Meidän mielestämme opiskelu on ihan oikeaa työtä. Esimerkiksi työelämäkeskustelussa ymmärrämme jo työsuojelu- ja hyvinvointinäkökulmien tärkeyden. Nyt ne pitäisi ulottaa koskemaan myös opiskelua. Opiskelijoilla pitäisi koko Pohjolassa olla sellaiset opintososiaaliset etuudet, että kokopäiväinen opiskelu on mahdollista”, Jääskeläinen linjaa.

Pohjoismaiden ja Baltian demarinuorten yhteistyöverkosto Föreningen Nordens Socialdemokratiska Ungdomin (FNSU) kongressi järjestettiin 1.-3.6.2018 Norjassa, Utøyan leirisaarella. Suomesta kongressiin osallistuvat myös Sosialidemokraattiset Nuoret.

Lisätiedot:

Jesse Jääskeläinen

+358451129299

jesse.jaaskelainen@sonk.fi