Liity jäseneksi

Täytä lomakkeen kaikki kohdat.

 

Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotot

Uusi esitys leikata asumistukea vaikeuttaisi opiskelijan asemaa entisestään

Sosialidemokraattiset Opiskelijat pitää hallituksen julkaisemaa esitystä asumistuen muuttamisesta kehnona ehdotuksena, joka jättäisi monet opiskelijat entistä hankalampaan asemaan.

Hallituksen lausuntokierroksella olevan esityksen mukaan kimppa-asunnossa asuvan asumistuki olisi jatkossa 80% yksinasujan tuesta. Samanlainen leikkaus koskisi myös alle 20 neliön yksiöiden asukkaita. Muutos euroissa, esimerkiksi Helsingissä, tarkoittaisi enimmillään tuen laskua noin 406 eurosta 325 euroon.

Leikkaus osuisi erityisesti opiskelijoihin, joilla kimppa-asuminen on yleistä, mutta joilla mahdollisuutta saada toimeentulotukea vuokramenoihin ei yleensä ole.

“Erikoinen ehdotus hallitukselta. Opiskelijat siirrettiin vasta yleisen asumistuen piiriin, ja nyt heiltä ollaan jo leikkaamassa. Esitys käytännössä kannustaa opiskelijoita hankkimaan kalliimpia yksiöitä, joiden kysyntä on jo valmiiksi korkea.” Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen sanoo.

“Esityksestä syntyvät lisäkustannukset opiskelijat joutuisivat kattamaan jo valmiiksi alennetulla opintotuella, lainalla tai käymällä töissä opintojen ohella. Samaan aikaan keskustellaan siitä kuinka opiskelijoiden tulisi valmistua tavoiteajassa. Opiskelijoiden kulujen kasvattaminen ja tulojen vähentäminen ovat huono yhtälö tämän tavoitteen saavuttamiseksi.” Jääskeläinen linjaa.

Lisätietoa:

Jesse Jääskeläinen

Puheenjohtaja, Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry

+358451129299

jesse.jaaskelainen@sonk.fi