Miten mukaan toimintaan?
Demariopiskelijat järjestää toimintaa ympäri Suomen. Paikallisosastomme järjestävät jäsenille sekä toiminnastamme kiinnostuneille tapahtumia, koulutuksia ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Tutustu rohkeasti oman alueesi toimintaan ja lähde mukaan!
Katso alta alueiden ja paikallistoimijoiden yhteystiedot. Tarvittaessa voit olla yhteydessä myös liiton keskustoimistoon niin autamme sinua toimintaan mukaan lähtemisessä.
Miksi mukaan toimintaan?
Demariopiskelijat vaikuttavaa opiskelijoiden hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden puolesta – myös paikallisesti. Meille tärkeää ovat opiskelijoiden toimeentulo, jaksaminen ja kestävän maailman rakentaminen.
Näymme ja kuulumme kaikilla korkeakoulukampuksilla ja vaikutamme niin ammattikorkeakoulujen kuin yliopistojenkin edustajistoissa edistääksemme vapautta, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä.
Haluaisitko sinä järjestää toimintaamme omalla alueellasi?
Demariopiskelijat on aina valmis laajentaa toimintaansa uusille alueille. Jäsenemme voivat hakea tukea liitolta paikallistoiminnan aloittamiseen. Ole yhteydessä Demariopiskelijoiden liittoon (toimisto@sonk.fi) aloittaaksesi Demariopiskelijoiden toiminnan omalla alueellasi.
HYYn Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Helsingin yliopiston (HYY) toimintamme.
Ota yhteyttä miku.kuuskorpi@sonk.fi saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Uudellamaalla.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Uudenmaan Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Aalto-yliopiston (AYY), Taideyliopiston (TaiYo), Haaga-Helian (HELGA), Humanistisen (HUMAKO), Laurean (Laureamko), Metropolian (METKA) ja Diakonian (O’Diako) ammattikorkeakoulut, maanpuolustuskorkeakoulun sekä toisen asteen verkoston.
Ota yhteyttä siru.hopealinna@sonk.fi saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Uudellamaalla.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Varsinais-Suomen Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Turun yliopiston (TYY), Turun ammattikorkeakoulun (TUO) sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä samuli.sundell02@gmail.com saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Varsinais-Suomessa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Satakunnan Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMMAKKO), Turun yliopiston Porin ja Rauman kampukset (TYY) sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä rikupetteri.vainio@gmail.com saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Satakunnassa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Pirkanmaan Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Tampereen yliopiston (TREY), Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMKO), poliisiammattikorkeakoulun (POLAMK) sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä ele.rantasalmi@gmail.com saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Pirkanmaalla.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Keski-Suomen Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Jyväskylän yliopiston (JYY), Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMKO) sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä lauri.piirainen@outlook.com saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Keski-Suomessa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Lapin Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Lapin yliopiston (LYY) , Lapin ammattikorkeakoulun (ROTKO) sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä enniervasti31@gmail.com saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Lapissa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Oulun Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Oulun yliopiston (OYY) , Oulun (OSAKO) ja Kajaanin (Kamo) ammattikorkeakoulut sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä osno@sonk.fi saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Oulussa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Pohjanmaan Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Vaasan yliopiston (VYY), Vaasan (VAMOK), Seinäjoen (SAMO) ja Centrian (COPSA) ammattikorkeakoulut sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä miku.kuuskorpi@sonk.fi saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Pohjanmaalla.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Kaakkois-Suomen Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Lappeenrannan-Lahden LUT-yliopiston (LYTKY), Lappeenrannan (KOE) ja Kaakkois-Suomen (Kaakko) ammattikorkeakoulut sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä niilasoika@gmail.com tai harveyshimer96@gmail.com saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Kaakkois-Suomessa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Savo-Karjalan Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Itä-Suomen yliopiston (ISYY), Karelian (POKA) ja Savonian (SAVOTTA) ammattikorkeakoulut sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä jastuomi@uef.fi (Joensuu) tai teemu.backnas@kuopio.fi (Kuopio) saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Savo-Karjalassa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Hämeen Demariopiskelijoiden toiminta kattaa Lappeenrannan-Lahden LUT-yliopiston (LYTKY), Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMKO) sekä toisen asteen verkoston.
👉 Ota yhteyttä toimisto@sonk.fi saadaksesi lisätietoa toiminnasta.
Sinun on mahdollista liittyä myös SDP:n jäseneksi Hämeessä.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tule mukaan:
Det Socialdemokratiska Studerande verksamhet omfattar universiteten i Helsingfors (HYY), Vasa (VYY) och Åbo Akademi (ÅAS) och yrkeshögskolorna Åland (SkÅHla), Arcada (ASK) och Novia (Novium) samt gymnasienätverket.
👉 Kontakta viggo.kalman@gmail.com för mer information om aktiviteterna.
Du kan också gå med i FSD som medlem i SDP.
Följ oss på sociala medier och häng med:
Demariopiskelijoiden keskustoimisto:
toimisto@sonk.fi
Miku Kuuskorpi, Demariopiskelijat puheenjohtaja:
puheenjohtaja@sonk.fi