Siru Hopealinna valittu Demariopiskelijoiden pääsihteeriksi ja Paula Närvänen Demariopiskelijoiden projektisuunnittelijaksi

Demariopiskelijat on valinnut liiton uudeksi pääsihteeriksi Siru Hopealinnan ja uudeksi projektisuunnittelijaksi Paula Närväsen. Hopealinna ja Närvänen täydentävät liiton osaamista talouden, hallinnon, tapahtumien ja viestinnän järjestämisestä.

Uusi pääsihteeri Hopealinna on rakennustekniikan insinööri, hallintotieteiden ylioppilas Vaasan yliopistosta ja Demariopiskelijoiden liittohallituksen 2. varapuheenjohtaja. Hopealinnalla on laajasti  kokemusta opiskelijakentältä muun muassa Metkan opiskelijakunnan edustajiston jäsenenä sekä politiikkakentältä SDP Porvoon puheenjohtajana.

“Olen innoissani aloittamassa pääsihteerin tehtävässä Demariopiskelijoissa. Yhdessä liittohallituksen kanssa pääsemme rakentamaan entistä vaikuttavampaa ja aktiivisempaa Demariopiskelijoiden liittoa, joka tuo opiskelijoiden äänen vahvasti kuuluviin niin puolueessa kuin sen ulkopuolella”, kertoo uusi pääsihteeri Siru Hopealinna.

“Siru on osoittanut poikkeuksellista kykyä varapuheenjohtajana ottaa vastuuta liiton toiminnan kehittämisestä. Sirun intohimo tehtävään ja kokonaisvaltainen tehtävänkuvan tunteminen aina tapahtumien järjestämisestä talouden ja hallinnon hoitamiseen on juuri sitä mitä liitto tarvitsee”, iloitsee Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Miku Kuuskorpi.

Hopealinna on pääsihteerin valinnan myötä eronnut Demariopiskelijoiden 2. varapuheenjohtajan tehtävästä. Varapuheenjohtajan paikka täydennetään Demariopiskelijoiden liittokokouksessa 21.-23.11.2025.

Uusi projektisuunnittelija Närvänen on politiikan ja kansainvälisten suhteiden maisteri Aberdeenin yliopistosta. Närväsellä on pitkä kokemus viestinnästä sekä nuoriin, rauhaan ja yhdenvertaisuuteen liittyvien  projektien parista. Järjestökenttä on Närväselle tuttu muun muassa Nuorten Kotkien PeaceLab-projektin kautta.

“Otan uuden tehtävän ilolla vastaan! On mahtavaa päästä tekemään viestintää ja vaaleja tämän tason valtakunnallisen toimijan kanssa, odotan innolla mitä kaikkea saamme yhdessä aikaan”, kertoo uusi projektisuunnittelija Närvänen.

“Paula tuo uutena työntekijänä mukanaan arvokasta uutta näkökulmaa liiton viestintään. On mahtavaa, että saamme PeaceLab-hankkeen osaamisen nyt myös Demariopiskelijoiden käyttöön. Vahva viestinnällinen ote tekemiseen, erityisesti video- ja monikielisen sisällön tuottamisessa, tulee olemaan erittäin tärkeää liiton viestinnän lisäksi tulevissa korkeakoulujen edustajistovaaleissa”, toteaa Kuuskorpi.

Pääsihteeri vastaa Demariopiskelijoissa talouden ja hallinnon lisäksi tapahtumien ja koulutusten järjestämisestä, paikallistoiminnan ja poliittisen vaikuttamistyön tukemisesta sekä yhteistyöstä liiton sidosryhmien kanssa. Projektisuunnittelija vastaa jatkossa liiton viestinnän ja edustajistovaalikampanjan suunnittelusta. Molemmat uudet tekijät aloittavat tehtävissään välittömästi. 

Demariopiskelijoiden keskustoimisto koostuu pääsihteerin ja projektisuunnittelijan lisäksi liiton puheenjohtajasta sekä varapuheenjohtajista.

 

Lisätietoa:

Miku Kuuskorpi,

puheenjohtaja,

Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry

miku.kuuskorpi@sonk.fi, 044 0355500