Puheenjohtajan vapputervehdys

Tätä kevättä on opiskelijoiden keskuudessa odotettu! Pahimmasta koronakurimuksesta on alettu selviämään ja yhteiskuntaa on alettu avaamaan, samalla myös opiskelijakulttuuri on alkanut näkyä jälleen suurten kaupunkien katukuvassa. Vappu alkaa vihdoin näyttää ja tuntua sellaiselta opiskelijavapulta, joka sen kuulukin olla!

Useasti opiskelijoiden ja opiskelijakulttuurin merkitystä muulle yhteiskunnalle ei huomata. Koronavuosien aikana tähänkin on havahduttu uudella tavalla. Useamman etävapun jälkeen näkyvää ja usein myös äänekästä opiskelijakulttuuria on kaivattu ympäri Suomea. Epävarmassa maailmassa ja ajassa eläessä opiskelijakulttuurin merkitys on kasvanut entisestään. Mantan lakitus ja muut vapun perinteet saavat entistä korostetumman merkityksen, perinteissä on jotain turvallista ja tuttua. 

Sain tästä opiskelijakulttuurin laajemmasta yhteiskunnallisesta merkityksestä myös henkilökohtaisen kokemuksen, kun kävin menneellä viikolla Jyväskylässä ja myös siellä opiskelijavappu näkyi ja kuului. Näkyä ihailtiin useampien ohikulkijoiden toimesta. ”Mahtavaa nähdä taas opiskelijoita katukuvassa” ja ”tuleepa keväinen olo, kun näkee taas haalarikansaa” kuului useampien ohikulkijoiden puheessa. Lisäksi näkyä ihailtiin jopa Jyväskylän kaupungintalolla, kaupungin johdon toimesta. Opiskelijat ovat merkki koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä, sekä paremmasta tulevaisuudesta. Opiskelijat ovat tulleet ryminällä takaisin!

Vaikka vappu on juhlan aikaa. On mielestäni tärkeää, että myös vappuna muistetaan opiskelijoita joiden elämä ei ole aina juhlaa. Opiskelijoiden heikentynyt sosiaaliturva, mielenterveyspommin kasvaminen opiskelijoiden keskuudessa, sekä kasvava eriarvoisuus ovat ongelmia joihin täytyy löytää lähitulevaisuudessa kestäviä ratkaisuja, jotta jokaisella opiskelijalla on aidosti mahdollisuus ihmisarvoiseen tulevaisuuteen myös opiskeluiden jälkeen. Meillä ei ole yhteiskuntana varaa unohtaa kokonaisia sukupolvia. Työtä on siis edelleen tehtävänä, jotta myös tulevaisuudessa vappua juhlivia opiskelijoita löytyy.

Haluan lopuksi Demariopiskelijoiden puolesta kiittää teitä kaikkia opiskelijoita, joita ilman myöskään meitä ei olisi. Lisäksi haluan kiittää opiskelijajärjestöjä, ylioppilaskuntia, opiskelijakuntia, sekä muita sidosryhmiä siitä tärkeästä työstä mitä teette omilla tahoillanne joka päivä sen eteen, että opiskelijoiden elämä ja suomalainen yhteiskunta olisi joka päivä hiukan parempi!

Timo Keisala
Puheenjohtaja
+358451129299
timo.keisala@sonk.fi