Opiskelijoiden pakkovelkaantuminen ei ole kestävä tie

Orpon hallitus on päättänyt merkittävistä leikkauksista asumistukeen sekä muun muassa opintotuen indeksijäädytyksistä, jotka vaikuttavat heikentävästi opiskelijoiden toimeentuloon.

Asumistuki sekä opintoraha eivät entuudestaan eikä varsinkaan leikkauksien jälkeen riitä kattamaan opiskelijoiden arjen välttämättömiä kuluja, jotka tarkoittaa sitä, että opiskelijat joutuvat lainalla tai työnteolla opintojen ohella takaamaan riittävän toimeentulon. Perustuslaissa säädetään oikeus välttämättömään toimeentuloon jokaiselle, mutta kuitenkin Suomessa opiskelijat ovat ainoa ihmisryhmä, joka joutuu ottamaan lainaa taatakseen välttämättömän toimeentulon opintojen aikana.

HALLITUSPUOLUEIDEN riveistä puolustetaan opiskelijoihin kohdistuvia leikkauksia sillä, että opiskelijoilla jää aikaisempaa enemmän rahaa käteen, kun hallitus korottaa opintotuen tulorajoja sekä opintolainan enimmäismäärää. Se, että opintolainan enimmäismäärä nousee, ei lämmitä opiskelijan mieltä, jolla on jo ennestään kymmeniätuhansia euroja velkaa.

Eikä se, että opintotuen tulorajat nousevat, lämmitä sen opiskelijan mieltä, joka on valmiiksi burnoutin kynnyksellä.Orpon hallituksen toimet valtionvelan hillitsemiseksi ajavat opiskelijat yhä lujempaa ylivelkaantumisen tielle. Suomi ei saa velkaantua, mutta opiskelijat joutavat ylivelkaantumaan entisestään tullakseen toimeen.

Se ei ole kestävä tie.

OPISKELIJAT maksavat opintojen aikaisesta ylivelkaantumisestaan vuosia opintojen päättymisen jälkeen. Korkeakoulutuskaan ei takaa tänä päivänä varmaa työllisyyttä saati riittävää toimeentuloa.

Hallituksen toimet voivat työntää pienituloisista perheistä tulevat nuoret entistä kauemmaksi korkeakoulutuksesta, kun maksuton koulutus vaatii kymmenien tuhansien eurojen velkaantumisen. Kaikkien aidosti saavutettavasta ja maksuttomasta koulutuksesta tulee pitää kiinni.

 

Lassi Hakonen

Demariopiskelijoiden varapuheenjohtaja ja

opiskelija-aktiivi, jolla on 20 000 euroa opintolainaa

 

Julkaistu myös Demokraatti-lehdessä 13.10.2023