SONK vaatii: Koronarokote myös harjoittelussa oleville sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille!

Tällä hetkellä valtioneuvoston hyväksymän koronarokotusjärjestyksen mukaisesti rokotetaan ympärivuorokautisen hoivan henkilökuntaa ja asukkaita. Ympärivuorokautisissa hoivakodeissa varsinaisen henkilökunnan lisäksi työskentelee myös harjoittelussa olevia sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita, jotka eivät kuitenkaan kaikkialla ole rokotusjonossa samassa asemassa muun henkilökunnan kanssa.

Opiskelijoiden rokotuksista vastaa opiskelijaterveydenhuolto, eli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS), eikä harjoittelupaikka. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi hoivakodeissa henkilöstön ja asukkaiden saadessa rokotuksia ovat harjoittelussa olevat opiskelijat jääneet moni paikoin vielä odottamaan rokotusta. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvien, mutta myös opiskelijoiden itsensä ja muun henkilökunnan, terveyden ja turvallisuuden takia olisi tärkeää, että myös hoivakodeissa ja muualla sosiaali- ja terveysalalla harjoitteluissa olevat opiskelijat saavat rokotteen jo varhaisessa vaiheessa.

“Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat jääneet rokotuksissa väliinputoajiksi. He tekevät harjoittelussaan töitä, joissa mahdollisesti altistuvat koronavirukselle ja ovat kontaktissa riskiryhmiin kuuluvien kanssa, minkä takia kaikkien terveyden takaamiseksi harjoittelussa olevien sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden tulisi saada kaikkialla rokote samaan aikaan muun samoissa tehtävissä olevan henkilökunnan kanssa” toteaa puheenjohtaja Ville Kurtti.

Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK vaatii asian selvittämistä ja koronarokotusten varmistamista myös harjoitteluissa oleville sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille samanaikaisesti samoissa tehtävissä työskentelevän sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan kanssa. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat tulee huomioida paremmin rokotusjärjestyksessä.

Lisätietoja:
Ville Kurtti
Puheenjohtaja
ville.kurtti@sonk.fi
+358451129299