Tsemppipuheet eivät riitä! Neljän hallituspuolueen nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vaativat riihessä toimia

 

Neljän hallituspuolueen nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vaativat väliriihessä konkreettisia toimia opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen.

Jo ennen koronakriisiä joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsi mielenterveyden oireilusta. Viimeisen vuoden aikana tilanne on tutkitusti heikentynyt merkittävästi lisää. Siksi neljän hallituspuolueen nuoriso- ja opiskelijajärjestöt Sosialidemokraattiset nuoret, Sosialidemokraattiset opiskelijat, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto, Vasemmistonuoret, Vasemmisto-opiskelijat,  RKP-nuoret ja RKP-nuorten opiskelijajärjestö – Liberaalit opiskelijat vaativat, että hallitus tekee puoliväliriihen yhteydessä konkreettisia päätöksiä tilanteen korjaamiseksi.

Järjestöt ovat erityisen huolissaan korkeakouluopiskelijoista, joista moni on viettänyt nyt yli vuoden etäopetuksessa ilman lähiopetuksen tuomaa tukea ja sosiaalisia kontakteja. Samalla korkeakouluopiskelijat kuitenkin usein unohtuvat rajoitustoimien vaikutuksista puhuttaessa.

Puoliväliriihessä on päätettävä ratkaisuista niin akuutin mielenterveyskriisin kuin pidemmän aikavälin ennaltaehkäisevän työn puolesta. Nuoriso- ja opiskelijajärjestöt muistuttavat, että tarvitsemme keinoja puuttua käsillä olevaan pahoinvointiin. Nyt tulee tehdä politiikkaa pitkällä aikajänteellä ja opiskelijoiden hyvinvointiin investoiden.

Järjestöt vaativat:

  • Opintopsykologien mitoitus tulee säätää laissa.
  • Terapiatakuu tulee toteuttaa mahdollisimman nopeasti.
  • Kela-tuetun kuntouttavan psykoterapian 3 kuukauden hoitojaksovaatimuksesta tulee väliaikaisesti luopua.
  • Kela-tuetun kuntouttavan psykoterapian toistamisen karenssiajasta tulee luopua.
  • Opintorahan taso tulee palauttaa 2017 leikkauksia edeltävälle tasolle.
  • Opintotukikuukausien määrä tulee lisätä 55 kuukauteen.
  • Opintojen edistymisen opintopisterajaa tulee löysentää.

 

Lisätietoja:

Ville Kurtti, ville.kurtti@sonk.fi, 0451129299
Sosialidemokraattisten opiskelijoiden puheenjohtaja

Pinja Perholehto, pinja.perholehto@demarinuoret.fi, 0400596521
Demarinuorten puheenjohtaja

Brigita Krasniqi, 0451312554
Peppi Seppälä, 0407217912
puheenjohtajat@vihreatnuoret.fi
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto

Liban Sheikh, Liban@vasemmistonuoret.fi , 0505019721
Vasemmistonuorten puheenjohtaja

Anna Lemström, puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi, 0456397273
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja

Frida Sigfrids, frida.sigfrids@su.fi, 0405910874
RKP-nuorten puheenjohtaja

Anna Oksanen, anna.oksanen@su.fi, 0400659880
RKP-nuorten opiskelijajärjestö – Liberaalit opiskelijat LSK:n puheenjohtaja